Tilaa RSS-syöte

Sivulla on käyty 10.2.2009 jälkeen

blogger statistics
kertaa

2. kesäkuuta 2009

Se on moro

Nyt se sitten tapahtuu :) Lento Kiinaan lähtee illalla ja saapuu paikallista aikaa seuraavana aamuna Beijing international airportille. Tämän blogin päivitys voi jäädä vähäiseksi, kun Blogger on sensuroitu Kiinassa, mutta yritän saada kikkailtua tänne edes tekstin tai pari proxyn kautta.

30. toukokuuta 2009

Lomalle lompsis

Kesälomani alkoi eilen illalla ja nyt saan sitten lorvailla kuukauden verran. Lento Beijingiin lähtee tiistai-iltana ja sitä ennen käyn vielä laittamassa moottoripyöräni naftaliiniin, sekä vaihtamassa euroja rempuloihin. Sitten on enää edessä matkalaukkujen pakkaus ja se, ah niin ihana, 10 tunnin lento.

Uusi blogisivuni alkaa jo olla aika hyvissä kuosissa, mutta vaatii vielä muutaman päivän työtä. Ensimmäiseen versioon tulee pelkkä yksinkertainen blogi, mutta jatkossa saatan lisäillä sisältöä esimerkiksi kuvien muodossa. RSS-syöte ilmestynee ensimmäisenä. Sivun valmistumista odotellessa tämä blogi pysyy virallisena viestityskanavanani.

24. toukokuuta 2009

Kiinan suuri palomuuri ja kuulumisia Tampereelta

Kiina on näköjään sensuroinut koko Blogger-palvelun. Hienoa, kun aina ampuvat kärpäsiä tykillä... Jos sinua, hyvä lukija, mietityttää mistä kaikesta kiinalaset jäävät paitsi ja satut käyttämään Firefox-selainta, kokeile ihmeessä hilpeää ChinaChannel-lisäosaa: http://chinachannel.hk/

Muuttooni on aikaa enää 10 päivää ja tänään olisi tarkoitus tyhjentää vanha asunto tavaroista. Sitten on viikko aikaa siivota ja luovuttaa asunto seuraavalle vuokralaiselle...

Ostin työkoneekseni HP Compaq 2330s -kannettavan. Tehokas pikku masiina on varustettu 12.1" näytöllä ja painaa alle 2kg. Varsin kätevästi mukana kulkeva laite on siis kyseessä. Kiinassa on tarkoitus sitten kytkeä siihen ulkoinen näppis, hiiri ja näyttö.

Rakennan parhaillaan uutta blogisivua ihan ostamalleni domainille, mutta kiireiden takia se on jäänyt hieman taka-alalle. Yritän kuitenkin saada sivulle ainakin blogiosion toimimaan muuttoon mennessä. Julkaisen osoitteenkin sitten täällä, kun sivulla on jotain nähtävää.

13. toukokuuta 2009

Ei enää kauaa...

Muuttoon on vain pari viikkoa jäljellä ja valmistelut ovat onneksi sujuneet varsin hyvin. Hisa sai meille asunnon Zhongguancunista, Haidianin kaupunginosasta (tällä kertaa on jo sopimuskin tehty), sain suurimmat huonekaluni myytyä ja tiskikoneellekin löytyi ostaja.

Jäljellä on enää kaksi suurempaa ongelmaa - moottoripyörälle pitäisi saada talli ja työpaikalta pitäisi saada etätyövälineet. Luultavasti saan vain VPN-tunnukset ja jonkinlaisen varmenteen, joten täytynee vielä käydä joku päivä ostamassa PC-kannettava.

Asunto lopultakin

Huh. Nyt on asunto alla ihan satavarmastikin. Hisa allekirjoitti eilen vuokrasopimuksen ja oli tänään käynyt maksamassa vuokravakuun. Kämppä löytyi alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Haidianista, Zhongguancunin eli Beijingin "piilaakson" -alueelta. Asunto on 6. kerroksessa,  kooltaan vajaat 70m2 ja kustantaa n. 450€/kk.