Kesä lähestyy ja samalla myös muuttoni...
Unohdin vuodenvaihteessa ottaa vahvistusrokotteen hepatiitti A:ta vastaan, joten jouduin hakemaan uuden reseptin. Aamulla pitäisi resepti olla noudettavissa ja piikinkin saan luultavasti aamupäivän aikana. Hammaslääkärissäkin olisi hyvä käydä tarkistuttamassa purukalusta, sillä edellisestä kerrasta on kulunut jo useampi vuosi. Voi olla etten enää ehdi YTHS:lle kesään mennessä, mutta täytynee sitten käydä joskus lomalla. Ja saahan sitä hammashoitoa Kiinastakin...
Laitoin jo aiemmin päivällä kavereiden ihmeteltäväksi myynti-ilmoituksen irtaimistostani Facebookiin ja seuraavaksi spammaan työpaikalla. Jos rojua jää vielä myymättä niin voisi kokeilla vaikkapa huuto.nettiä. Tavarat, joista en pääse eroon, joudun sitten jemmaamaan johonkin. Lisäksi on vielä moottoripyörällekin löydettävä kuiva säilytyspaikka. Siitä kun en halua ainakaan vielä luopua.
Vuokrasopimukseni on irtisanottava tämän kuukauden aikana, jotta en joudu maksamaan kesäkuun vuokraa. Yritän ehtiä ensi viikolla isännöijän juttusille. Ensi kuun alussa pitäisi käydä Helsingissä anomassa ja hakemassa viisumikin.
Hisa etsii jo täyttä häkää meille asuntoa Pekingistä. Viimeisin katselemamme ehdokas oli lähellä Pekingin keskustaa. Asunto ja talo oli upea, mutta netti kuulemma voi olla huono. Tarvitsemme kuitenkin molemmat nopean ja luotettavan Internet-yhteyden töidemme takia, joten voi olla, että asunnonmetsästys saa vielä jatkua. Hisan olisi tarkoitus muuttaa asuntoon jo toukokuussa, niin että pääsen sitten kesäkuussa lentokentältä suoraan kalustettuun kotiin.
Että tällaisia kuulumisia tällä erää... Hyvää pääsiäistä kaikille lukijoille.


0 kommentti(a):
Lähetä kommentti